Takaus ja panttaus annetaan aina sen varalta, ettei päävelallinen täytä sitoumustaan. Vakuus raukeaa päävelan maksun myötä (vrt. KKO 2008:46 kohta 12).
Takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain 1 §:n 2 momentin mukaan lain säännöksiä sovelletaan siltä osin kun muuta ei johdu takaus- tai panttaussitoumuksesta. Takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain 1 §:n 3 momentin mukaisesti lain säännöksistä ei kuitenkaan, ellei jäljempänä toisin säädetä, saa sopimuksin poiketa takaajan tai pantinantajan vahingoksi silloin, kun tässä laissa tarkoitettu yksityistakaaja tai yksityinen pantinantaja antaa sitoumuksen luotonantajalle.
Takaus katsotaan annetuksi velan pääomasta, jollei ole sovittu, että takaus koskee myös korkoa tai muita liitännäiskustannuksia.
Jollei takausta ole annettu omavelkaisena takauksena tai takauksen sisällöstä ole muuta sovittu, takaus katsotaan annetuksi toissijaisena takauksena.
Yksityistakaajan luotonantajalle antama takaus on täytetakaus, jos päävelka on myönnetty pääasiallisesti asunnon tai vapaa-ajan asunnon hankkimista tai kunnostamista varten ja kyseinen omaisuus on päävelan vakuutena.
Velkoja saa täytetakauksen perusteella vaatia takaajalta suoritusta, kun vakuus on myyty tai kun ulosotossa on todettu, että vakuuden myynnille on este. Takaajan suoritusvelvollisuus alkaa myös, jos hän on päävelan erääntymisen jälkeen ilmoittanut velkojalle, ettei hän vaadi vakuuden myyntiä.
Jos velallinen säilyttää vakuutena olevan omaisuuden yksityishenkilön velkajärjestelyssä tai yrityksen saneerauksessa, velkoja saa vaatia täytetakauksen antaneelta takaajalta suoritusta vain siitä osasta päävelkaa, jolle ei maksuohjelman mukaan kerry suoritusta. Takaaja ei kuitenkaan vastaa viivästyskorosta, joka maksuohjelman aikana kertyisi velallisen maksettavaksi määrätylle velalle. Jos vakuus myöhemmin muutetaan rahaksi, velkoja saa vaatia takaajalta suoritusta aikaisempien ehtojen mukaan edellä mainittua viivästyskorkoa lukuun ottamatta
Jos samasta päävelasta on annettu useita takauksia eikä muuta ole sovittu, kukin takaaja vastaa velkojalle koko päävelasta.
Vakiintuneen oikeuskäytännön (KKO 1991:148, KKO 1991:151, KKO 2002:114 ja KKO 2009:58) nojalla yksityisen pantinantajan allekirjoittamia panttaussitoumuksia tulkitaan sen sanamuodon mukaisesti. Sopimuksen pitävyys on pääsääntö josta poikkeaminen edellyttää nimenomaista säännöstä tai oikeuskäytännön perusteella vakiintunutta sääntöä.
Maakaari: Jokela, Kartio ja Ojanen, Talentum 2008 s. 556: ”Saaminen ja sen mukana panttioikeus lakkaavat, kun velallinen maksaa velan tai täyttää muun suoritusvelvollisuutensa sopimuksen mukaisesti. Panttioikeus raukeaa tällöin välittömästi. Näin tapahtuu siitä riippumatta, onko pantti annettu omasta vai jonkun toisen velasta. Mitään erityisiä toimia kuten panttikirjan palauttamista tai velkojan ilmoitusta ei tarvita.”
Oikeuskirjallisuudessa Takauslaki, Ari Saarnilehto Wsoy 2003 s. 67 HE 189-1998 vp -pääasiallinen sisältö ja yleisperustelut: ”Koska yksityistakaajiin sovelletaan eri säännöksiä kuin muihin takaajiin, on välttämätöntä, että takausta annettaessa varmasti tiedetään, milloin kysymyksessä on yksityistakaaja. Tästä syystä yksityistakaajan käsitettä ei ole määritelty esimerkiksi sen mukaan, onko kyseisellä henkilöllä tosiasiallisesti määräämisvaltaa velallisyrityksessä vai ei. Tämänkaltainen yksilölliseen arviointiin perustuva määrittelytapa, jota käytetään esimerkiksi velallisen läheisen käsitteessä takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 3 §:ssä, ei sovellu takauksen kaltaisen massaluonteisen oikeustoimen arviointiin. Ehdotetussa laissa onkin yksiselitteisesti pyritty määrittelemään ne henkilöryhmät, joita ei pidetä yksityistakaajina. Yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen ovat sellaisia toimielinten jäseniä, joilla yhteisölainsäädännön mukaan on velvollisuus huolehtia yhtiön hallinnosta ja erityisesti vastata yhtiön talouden seurannasta. Yhtiön merkittävällä omistajalla on mahdollisuus seurata yhtiön taloudellista asemaa joko osallistumalla itse sen hallintoon tai valitsemalla hallitukseen oma edustajansa. Omistukseen perustuva raja ehdotetaan asetettavaksi varsin korkealle. Pienosakkaita käsiteltäisiin edelleen yksityistakaajina.”
Takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain (361/1999) 15 §:n esitöiden (HE 189/1998 vp s.48-49) mukaan 15 §:n 2 momentissa, joka on tullut voimaan 1.10.1999 ja joka kyseisen pakottavan lain 1,15,41 ja 44 §:n säännösten mukaan soveltuu yksityiseen pantinantajaan, on viitattu takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 21 §: 2 momentin edellytyksiin, jonka mukaan maksun peräytyminen johtaa siihen, että vierasvelkavakuudenantajan on asetettava vakuus uudelleen voimaan tai korvattava sen arvo edellyttäen, että jos maksu olisi tehty hänelle velkojana, se voitaisiin tuomita peräytettäväksi häneltä