Ulosottokaaren 4 luvun 64 §:ssä säädetään luonnollisen henkilön toistuvan elinkeinotulon ulosmittaamisesta. Pykälän 1 momentin mukaan elinkeinoa harjoittavan luonnollisen henkilön saamasta toistuvasta elinkeinotulosta jätetään ulosmittaamatta viisi kuudesosaa. Tietyin, momentissa mainituin edellytyksin velalliselle voidaan jättää tätä enemmän tai tätä vähemmän. Pykälän 2 momentin mukaan lisäksi noudatetaan soveltuvin osin, mitä muun ohessa suojaosuudesta ja menettelystä palkan ulosmittauksessa säädetään.
Ulosottokaaren 4 luvun 65 §:ssä säädetään luonnolliselta henkilöltä ulosmitattavasta muusta kuin toistuvasta elinkeinotulosta. Pykälän mukaan kun luonnolliselta henkilöltä ulosmitataan muuta kuin toistuvaa elinkeinotuloa tai kun yhteisöltä ulosmitataan elinkeinotuloa, saadaan ulosmittauksen määrää rajoittaa, jos velallinen voi siten jatkaa elinkeino- tai liiketoimintaa eikä menettelyä voida pitää olennaisesti hakijan edun vastaisena. Lisäksi noudatetaan soveltuvin osin, mitä 59–63 §:ssä säädetään, ja jos tulo on toistuvaa, mitä menettelystä palkan ulosmittauksessa säädetään.
Hallituksen esityksessä todetaan lisäksi 64 §:n osalta, että säännöksessä edellytetään, että kysymys on toistuvaistulosta, mutta toisaalta tulon ei tarvitse olla tietynlaiseen sopimukseen perustuvaa (HE 13/2005 vp, s. 94).
Muuta elinkeinotuloa koskevan 65 §:n osalta hallituksen esityksessä todetaan lisäksi, että pykälän rajoitussäännökset koskevat kaikenlaisen muun kuin 64 §:ssä tarkoitetun elinkeinotulon ulosmittausta. Ulosmittauksen määrän rajoittamisen edellytyksenä on, että velallinen voi siten jatkaa elinkeino- tai liiketoimintaa. Velallisen täytyy voida suorittaa tulosta toiminnan kulut ja verot. Luonnollisen henkilön pitää lisäksi voida rahoittaa oma ja perheensä toimeentulo. Toisaalta ulosmittauksen määrän rajoittaminen ei saa olla olennaisesti hakijan edun vastaista. Ulosottomiehen tulee käyttää harkintavaltaansa 1 luvun 19 §:ssä tarkoitetulla yhdenvertaisella ja muutoinkin asianmukaisella tavalla.
Edellä mainittu 64 § koskee vain siinä tarkoitetun yksityisen elinkeinonharjoittajan saamaa toistuvaa elinkeinotuloa.
Oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että luonnollisen henkilön saama toistuva elinkeinotulo tarkoittaa velallisen yhdestä tai useammasta suhteellisen vakituisesta lähteestä saamaa, palkan kaltaista tuloa. Kyseessä voi olla esimerkiksi kuorma-autoilija, joka hoitaa tiettyjen yritysten kuljetuksia, tai maanrakennusyrittäjä, joka urakoi määrätylle rakennusyhtiölle. Kun elinkeinotulo maksetaan määräajoin, velalliselle on jäätävä vähintään vastaava suojaosuus kuin palkan ulosmittauksessa (UK 4:48 vrt. 64.2). (Linna: Ulosottokaaren pääkohdat, 2019, s. 163 ja Linna Leppänen: Ulosotto-oikeus II ulosmittaus ja myynti, 2015, s. 298)
Muu elinkeinotulo on eri lähteistä kertyvää satunnaistyyppisempää tuloa. Muu elinkeinotulo tarkoittaa muuta kuin luonnollisen henkilön saamaa toistuvaa elinkeinotuloa. Muuta elinkeinotuloa on siis luonnollisen henkilön saama epäsäännöllinen elinkeinotulo, esimerkiksi ammatinharjoittajan tai vähittäistavarakauppiaan asiakkailtaan saama tulo. Säännös soveltuu esimerkiksi yksityiseen elinkeinonharjoittajaan, joka saa tulonsa kertasuoritteisina saatavina. Kun muussa elinkeinotulossa ei ole kyse palkan tyyppisestä tulosta, lähtökohtana on koko elinkeinotulon ulosmittaus. Ulosmittauksen määrää saadaan UK 4:65:n mukaan kuitenkin rajoittaa, jos velallinen voi siten jatkaa elinkeino- tai liiketoimintaansa. Tarkoitus on ollut, että myös muun elinkeinotulon ulosmittauksessa ulosmittauksen yhteismäärä vastaisi noin kuudennesta velallisen keskimääräisestä bruttotulosta. Ulosottomiehellä on ulosmittauksessa varsin paljon harkinnanvaraa, jota hänen tulee käyttää yhdenvertaisella ja muutoinkin asianmukaisella tavalla (UK 1:19). Muu elinkeinotulo voi olla käytännössä niin monen tyyppistä, ettei laissa ole ollut mahdollista asettaa edes ulosmittauksen määrän pääsääntöä, vaan määrä on jätetty ulosottomiehen tapauskohtaiseen harkintaan. Määrän rajoittamisessa on otettava huomioon yhtäältä toiminnan kulut sekä yrittäjän ja hänen perheensä tarvitsema elatus, toisaalta hakijan oikeus riittävään suoritukseen. Johtotähtenä tulee pitää koko säännöstön tavoitetta: elinkeino- tai liiketoiminnan jatkumisen turvaamista. (Linna: Ulosottokaaren pääkohdat, 2019, s. 163 ja 165 sekä Linna Leppänen: Ulosottooikeus II ulosmittaus ja myynti, 2015, s. 299, 301 ja 302)